maanantai 22. joulukuuta 2014

Paluu pikitien päähän

Loppusyksy on tuonut hieman muutoksia, lähinnä osoitteeseen ;). Palasin pääkaupunkiseudulle ja uusi osoite onkin Tammistossa Vantaalla. Työpaikan osoitekkin muuttui, nimi pysyi sentään osittain samana :D

Vielä ennen muuttoa ehdittiin käydä Madden kanssa kisaamassa yhdet 2-luokan kisat Oulussa.  Testattiin uusi OKK:n halli. sehän oli oikein valoisa ja tilavan tuntuinen. Pohja ehkä hieman kovan oloinen.

Ekalta radalta tehtiin löysät pois kaahotus hyl. Tokalta sitten taisteltiin 0-rata. Aikaa meni hieman pelasteluun, mutta sijoituttiin sillä 2. :) Vikalta radalta tehtiin myös hyl.

Nyt täällä Vantaalla ei oiken olla päästy treenaamaan, joten ollaan sitten taukoiltu tämä joulukuu. Ebban juoksukin alkoi sopivasti marraskuun lopussa, joten senkin takia pidettiin taukoa.

Lampaille ollaan päästy kerran ja sitä varmaan tullaankin täällä tekemään taas enemmän.

Tässä Madden 0-rata sija 2.



Oikein ihanaa joulunaikaa kaikille!! Palataan ensi vuoden puolella :)


perjantai 7. marraskuuta 2014

Kesäisiä kuvia/Summer photos

En muista olenko laittanut tänne kesän uintikuvia joita Anita otti. Jos olen, niin sitten tulee uudestaan :) Tähän aikaan vuodesta on kiva katsella kesäisiä kuvia. Kuvissa esiintyy myös Anitan koiria. Ethän kopioi kuvia ilman lupaa.

Kuvat (C) Anita Kokkonen

























lauantai 1. marraskuuta 2014

Epikset Kajaanissa ( Agi) ja Tokokisat 18.10

Lähettiin 12.10 sunnuntaina Marian ja Erjan kanssa ajelemaan Kajaaniin Rumarakille epiksiin, kun ei lähempääkään niitä löytynyt :)

Ebba osallistui mölliradalle 2x ja yhdelle 1 luokan radalle. Madde osallistui 2 x proradalle.

Ekalta mölliradalta Ebba vetäs hienon nollan! Se oli sujuvaa menoa. Toiselta tuli sitten yksi rima alas. Ebba voitti möllit sillä nollaradalla :))
1 luokan radalta tuli sitten kepeiltä virhe ja muurin palikat lenteli. Eli juuri ne mitkä ajattelinkin, että on vielä treenin alla.

Madde oli ekalla radalla luikas kuin saippua! Hyllytettiin ekaan putkeen. Toiselta radalta sitten yksi rima alas kun karjasin juuri siinä kohdalla. Maddekin oli siis varsin pätevä.

Toko oli 18.10 sunnuntaina. Madden aloitti klo 10. Muuten meni hienosti, mutta paikkamakkuu oli ollut levoton. Sitä ollaan hävettävän vähän päästy treenamaan. Mutta näillä mennään :)
Madde oli oma tarkka oma itsensä. Ehkä vauhti vähän kärsii, kun pitää niin tarkasti asioita tehdä, mutta siis kaiken kaikkiaan älyttömän hienosti Madde työskenteli.



Ebban vuoro oli iltapaivällä ja sille sattui pari työtapaturmaa. Ebba oli innokas kun mentiin paikallaoloihin. Luoksepäästävyys ok. Vieressä oli vasemmalla puolella sellainen walesinspringerspanieli joka huusi koko ajan. mietin jo siinä luoksepäästävyyden aikaan, että paikkamakuu ei tule onnistumaan jos tuo koira huutaa kokoajan. Ebba on muutenkin vielä vähän levoton makaaja joten tuollainen levottomuus tarttuu ihan hetkessä. Jäi kuitenkin hyvin. Toisella puolella oleva sheltti yhtyi huutoon ja kun molemmilta puolilta kuului jodlausta niin Ebba nousi ylös. Käskytin sen uudestaan maahan ( tiesin, että menee nollille) , halusin auttaa Ebbaa kun se selvästi oli ihmeissään tilanteesta. Makasi hetken taas kiltisti, mutta taas nousi sitten ylös. Tuomari sanoi, että voin mennä koiran luokse. Käskytin sen uudestaan maahan ja siinä se sitten makasi loppuajan ihan ok.
Sapetti sen verran tuo paikkamakuu, että menin autoon hetkeksi istumaan. Pohdin siinä ,että olisi kiva ollu olla siinä toisessa paikkamakuuryhmässä. Noh menin sitten katsomaan toista paikkamakuuryhmää ja kun koirat jätettiin yksi aussie nousi ylös ja meni riisenin luokse ja siitähän syntyi tappelu! Onneksi en ollut siinä toisessa paikkamakuuryhmässä! Jos pitää valita niin mieluummin jodlaavat koirat kun tappelevat. Mutta empä ole piiiitkään aikaan ollu noin levottomissa paikkamakuuryhmissä.

Yksilöliikkeissä Ebba oli tosi hieno!! Vietikäs mutta täsmällinen. Palkkaamattomuus ei yhtään laskenut sitä vaan se nosti sitä. Aivan mahtava tunne, ihan kun olisin ollut vanhan kunnon tokopossu-Aramiksen kanssa kehässä :)) Yksi työtapaturma tuli vielä lisää, kun liikkeestä-seiso liikkeessä meni maahan. Oli läsähtänyt suoraan eli ei vaan ollut kuunnellut mitä sanon. Mutta olipa kivaa olla Ebban kanssa kehässä! Siitä tulee vielä hyvä, jos vaan en saa sen kuppia menemään yli :D




Tässä Ebban möllirata. Rata siis sama kuin 0-rata. 0-rata ei tullut kokonaan videolle.
Ja kisaavien rata
Tässä Madden rata

https://www.youtube.com/watch?v=rH9RZ-BRCiw&feature=youtu.be






sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Madden iskä Njodi

Kerron hieman Madden isästä Njodista. Kun muutin Kouvolaan sain tutustua Elinaan työkaverina ja hänen koiriinsa. Ihastuin avoimeen ja sosiaaliseen pieneen  ruskeeseen lyhytkarva urokseen Njodiin. Pääsin myös näkemään Njodia lampailla, hakutreeneissä, esineillä ja tokossa, kun Elina sitä treenasi. Sain myös Njodin välillä hoitoon ja treenattavaksi agiin joten pääsin tutustumaan siihen myös arjessa ja agitreeneissä. Njodi sujahti mun aussielaumaan helposti ja sen kanssa oli mukava liikkua missä vain.

Työskennellessään se oli taistelutahtoinen ja vauhdikas ja samalla kuitenkin keskittynyt.

Päätin, että mun seuraava koira on ehdottomasti bordercollie ja sanoinkin Elinalle, että jos hän meinaa teettää Njodilla pennut niin haluaisin siitä pennun. Sitten sainkin kuulla, että Njodi astuu Pain. Pitkän pohdinnan jälkeen pieni ruskea narttupentu muutti meille ja päivääkään en ole katunut päätöstä <3

Tuolta löytyy Njodin tuorein pentue ja muutama video Njodista http://www.beccanjord.blogspot.fi/












Kisat lähestyy

Kaksi viikkoa vielä aikaa treenata. Eilen kävin tekemässä samassa hallissa missä koe järjestetään kisamaiset treenit.
Ihmiset oli vieraita ja koirat oli vieraita. Vähän mietitytti paikallaolot mutta hienosti Ebbakin pysyi.
Yksilöliikkeissä Ebba oli kyllä hieno! Siitä tulee enemmän ja enemmän mieleen Aramis. Sen kanssa on kyllä hienoa olla kehässä kun se on 110% mukana jutuissa :D

Ebba teki siis alo-liikkeet ja lopussa hyppäs hypyn toiseen kertaan kun käskytin sivulle. Muuten oikein hieno setti!

Madde teki kanssa kisamaisesti mutta jostain syystä liikkeestä-seisomisessa painui maahan. Noh lisää treeniä vaan niin hyvä tulee!
Hypyssä oli hieman hämillään, kun käskytin vahingossa väärillä sanoilla ja just ollaan tehty sitä treeniä, että vääriillä käskyillä ei saa lähteä tekemään mitään vaan täytyy kuunnella. Madde kun meinaa hieman ennakoida liikkeitä.
Muuten hienosti meni :)

Kisatreenejä ennen kävin tekemässä jäljet ja esineet.

Esineruutu oli ehkä 30 m leveä ja 2 esinettä. Toinen oli lapanen joka oli laitettu mytyksi ja toinen oli kuminen pallo.
Ebba ensiksi ruutuun. Lähti jäljestämään mutta hetken päästä eka esine -lapanen nousi. Toiselle pistolle lähti jo paremmin ja suoraan. Pallo nousikin pian. Hieno Ebba!
Madden eka pisto kaartui oikealle ja lapanen nousikin pian. Toisella pistolla sain sen etenemään hienosti suoraan ja pallo nousi nopeasti. Olipa hienot koirat. Maasto tosin helppoa ja avaraa.

Ebballe 300 m, 4 keppiä ja pari kulmaa. Lyhyt janan, ehkä 5 m. Aluksi Ebba lähti kaahottamaan mutta rauhoittui ekan kepin jälkeen kun huomasi, että homma jatkuikin. Kaikki kepit nousi ja olin tyytyväinen sen jäljestämiseen. Ebballe pitäisi ehdottomasti ajaa pitkiä jälkiä nyt.

Madden jälki 500m ja 6 keppiä. Jana oli ehkä sen 10 m. Maddelle olen nyt tehnyt lyhyempää janaa kun se on päättänet tietää, että jälki lähtee aina kauempaa eikä meinaa olla tarkkana jos jana on lyhyempi. Nytkin meinas kaahottaa jäljestä yli. Taas perinteinen takajäljen tarkastus ja sitten matkaan. Kepit nousi tällä kertaa varmasti. Yhdessä kohtaa lähti ihan selkeästi harhalle, huomautin hieman ja sen jälkeen oikein tarkkaa rauhallista jäljestystä. Kaikki kepit nousi. Hieno Madde!

Maddella on vähän ollut sellasta epätarkkuutta ja kaahottamista jäljellä joten uskon että tuo pieni huomautus palauttaa Madden taas enemmän keskittyneeseen moodiin.





Madde kävi myös Activella agitreeneissä. Treeni oli 3 luokan treeni ja teemalla tulos tai ulos. Ekalla vedolla päästiin esteelle nro 14 jossa työnsin koiran takaakiertoon. Mikko hieman neuvoi ja saatiin kohta onnistumaan. Seuraavalla vedolla Madde suikkas kepeiltä ulos kun vedätin. Siitä vähän huomautusta koiralle ja uusiksi niin malttoihan se pujotella kunnolla. Lopulta saatiin tehtyä nolla radalta!! Jalat oli kyllä hieman hapoilla kun joutu juoksemaan niin monta kertaa ja ihan täysillä. Mutta oikein hyvä treeni.






sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Uusi yritys tokokokeisiin

Nyt sain paikan tänne Ouluun 18.10 tokoon molemmille koirille. Ebbakin siis pääsee alo luokkaan. Aika jännää!!
Molemmille täytyy nyt tehdä ahkerasti paikallaolotreeniä. Muuten liikkeet on aika hyvin hallussa. Tottkai tarvitaan paljon häiriötreeniä myös.

Madden kanssa ollaan tehty esine-etsintää aina lenkkien yhteydessä. Ja vähän keppi-ilmaisuja jäljelle.

Kävin ajamassa pidemmän jäljen joka vanheni 1,5 tuntia. Alueella oli paljon sienestäjiä joten harhoja oli varmasti paljon. Jana ei nyt onnistunut vaan Madde meni suoraan yli jäljestä ja otti jonkun toisen jäljen. Lähetin uudestaan niin otti takajäljen mutta siitä päästiin sitten matkaa. Jälki oli n. 500 metriä pitkä ja laitoin sinne 4 kpl keppejä. Pari polun ylitystä joista Madde kyllä selvisi hienosti!
Jäljestys oli hieman epätarkkaa seilaamista mutta kaikki kepit nousi joten täytyy olla tyytyväinen. Kulmissa Madde hieman pyörähtää, mutta kaiken kaikkiaan siis kelpo suoritus, jos janaa ei oteta huomioon ;)

Esineissä eka ( kuminen lelu ) nousi heti, mutta toiseen esineeseen ( kankainen sormikas) jouduttiin sitten tekemään enemmän töitä. En osaa sanoa muuta, kun että sivuttainen tuuli oli kova. En tiedä miksi ei reagoinut helpompaan esineeseen nopeammin. Ehkä ei malttanut tarkentaa tarpeeksi kovassa tuulessa. Treeniä vaan lisää niin hyvä tulee. Nyt olen ruvennut vaatimaan suorempia pistoja. Ne rupee toimimaan ihan ok.

Tässä video







lauantai 13. syyskuuta 2014

Madden juoksu alkoi

Madde aloitti juoksun 5.9. Joten juoksuväli oli nyt 8 kk. Seuraava juoksu tulee siis tuokokuun lopussa. Siitä olisi sitten tarkoitus astuttaa Madde.

Olen kuumeisesti yrittänyt päästä kisaamaan. Nyt juoksu sotkee kuviot. Ebba on nyt Milan luona 2 viikkoa. Se pääsee vähän paimentelemaan ja tekemään muitakin juttuja. Ja Ebbahan tuli agissa kisaikään 8.9.
Ompa jännä sitten joskus päästä sen kanssa kisaamaan. Odotan innolla!

Yritän päästä kisaamaan lokakuussa. Tosin Ebba varmaan tekee sillon juoksun. Olen nyt katsonut 2 tokokoetta lokakuulle. Jospa toiseen edes päästäisiin. Agikisoja on tosi huonosti lokakuussa tälläseudulla, mutta pitää katsoa jos lähtis vähän kauempana käymään.

Madde kävi näyttelyssä. Olin ilmoittanut sen Limingan ryhmänäyttelyyn AVO-luokkaan. Madde käyttäytyi tosi hienosti näyttelypaikalla. Kehässä meidän lisäksi kaksi avo-luokan narttua. Madde sai EH:n ja sijoittui toiseksi <3
Madde on kyllä aivan ihana kun sen kanssa on niin helppoa olla missä tahansa. Se on kyllä niin super!

Tässä arvostelu:



sunnuntai 24. elokuuta 2014

Sekavia ajatuksia

Olen yrittänyt pohtia miten saisi kaikki kivat harrastukset jotenkin tasapainoon keskenään, kun ei kaikkea voi kerralla treenata. Olen nyt päättänyt että tämä syksy keskitytään enemmän tokon/tottiksen treenaamiseen ja agility jää vähemmälle. Myös jälkeä on tarkoitus ajaa. Haaveeni päästä kisaamaan pk-puolelle on vielä toteuttamatta ja olen päättänyt, että Madden ja Ebban kanssa aijon kisata jäljellä. En tiedä kuinka pitkälle päästään, mutta ehdottomasti kokeillaan.
Varsinkin Ebba on aivan mahottoman mukava tottistreenattava ja uskon, että se voisi olla erityisen hyvä pk-puolen koira. Se on tuollainen vahva ja fyysinen, ja hieman Maddea kookkaampi joten 1 m hyppykään ei olisi niin vaikea ylitettävä. Madde pääsee myös ehdottomasti kokeilemään kisaamista jäljellä. Mua vaan vähän hirvittää se 1 m hyppy sillä Madde ei ole mikään iso ja en missään nimessä haluisi rikkoa koiraa. Maastossa Madde on kyllä hyvä!

Tokossa katsoin kisan täältä Oulusta. Se olisi syyskuun lopussa ja silloin olisi tarkoitus kisata Maddella avointaluokkaa ja Ebba pääsee alokasluokkaan.

Agia on tarkoitus kisata nyt syksyllä mutta treenaaminen jätetään vähän vähemmälle. Ebban yritän saada kisavalmiiksi viimeistään keväälle. Ebbahan tulee kisaikään nyt syyskuun 8. mutta meillä on vielä kepit kesken, ja rimatkaan ei ole vielä kuin 45 cm.


Tässä video kun lenkkeillään ampuradan läheisyydessä ja pienet pätkät jälkikeppitreenistä.



torstai 21. elokuuta 2014

Madden polvet 0/0

Soppelan Esa töissä tutki Madden polvet ja ne oli terveet 0/0. En kyllä ajatellut, että sieltä mitään olisi löytynyt, kun kyllähän se niitä tuolla juoksemisella olisi oireillut mutta nyt tulokset ovat myös viralliset ja koiranetissä nähtävissä :)      
Koiranet Madde

Pentue suunnitelmat saavat siis jatkua. Madden juoksua ei ole vielä näkynyt ja ajattelin että taidan katsoa töissä siitä papa-näytteen että millä mallilla ollaan. Jos juoksu nyt syyskuun lopussa alkaa niin juoksuväli olisi 8 kk. Silloin kevät juoksu olisi vasta toukokuussa ja pennut syntyisivät kesällä ja olisivat luovutuksessa loppu kesästä. Oon ruvennut pohtimaan, että jos juoksun aloitus siirtyy loppuvuoteen niin saatan astuttaa Madden jo siitä juoksusta. Mutta tämä on vielä pohdinnassa.

Nyt syksy jo saapuu kovaa vauhtia ja ilmat ovat viilentyneet. Tässä yksi uimavideo kesältä.




keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Tauot on taukoiltu

Agility treenit pyörähtivät käyntiin ja olipas mukavaa taas päästä treenaamaan!

Tein molemmilla vähän tokoa agikentän häiriössä ja sekin meni niin hyvin että katoin syyskuulle meille kokeen. Eiköhän tuo Ebbakin pääse alo-luokaan kokeilemaan että miltäs se kisaaminen maistuu. Madden avo-kaukot ovat vihdoin hyvät! Ai että mä oon tyytyväinen tähän. Nyt pieni koira on selvästi ymmärtänyt mitä haluan sen tekevän.
Nyt vielä avo luokan hyppy, luoksetulon stoppi ja paikallaolo, niin se olis sitten valmis kisaamaan. Kaikki nuo on jo hyvällä mallilla. Tarvii vaan toistoja, että varmuus liikkeisiin tulee.

Ebballa liikkeestäseiso ja paikkamakuu. Ne vielä treenattava hyväksi.

Tässäpä pikkupätkät treeneistä. Ebban eka kerta kun mentiin noin pitkää rataa. Rimat vielä 45 cm.


lauantai 12. heinäkuuta 2014

Madde x Ray

Madden CEA vastaus tuli. Ja se on CEA vapaa :)) Eli tässä olis nyt suunnitelmat.



Eiri Greme Ray
synt. 25.02.2009
ISDS CH/302252

Rayllä on 6 pentuetta euroopassa. Tällä hetkellä tutkituista pennuista ei ole löytynyt mitää terveyspeikkoja. Omistaja kuvaa Rayta hänen sielunkumppanikseen, joka on ystävällinen, rauhallinen mutta silti tekee vietikkäästi hommia. Ray on avoin ihmisiä ja toisia koiria kohtaan. Ray kisaa agilityä 3 luokassa ja on syttynyt lampaille, ja sen kanssa on muutaman kerran paimennettu.

Ray on aika pieni uros 51 cm ja 15 kg
väriltään ruskea-valkoinen, mottled, lyhytkarvainen
luustoltaan Ray on A/A ja 0/0, olat kuvattu puhtaaksi ocd:sta
silmät terveet
geenitestit tehty: CEA kantaja, TNS normal ja CL free
MDR1 +/+

Tuon agilitylinkin takaa löytyy useampia videoita kisoista.

Ray tekee agia

Täältä löytää Rayn

Rayn aikaisempia pentueita

Rayn veljen pentue löytyy täältä

Rayn kuvallinen sukutaulu löytyy täältä










Madden koiranet tietoihin pääsee kun klikkaa oikeassa reunassa olevaa kuvaa. Geenitestit : TNS normal, CL ja CEA clear.
Olat ja selkä rtg kuvattu terveeksi. Madden olkakuvat ovat myös Helsingin yliopiston tutkimuskäytössä. Madde osallistui tutkimukseen terveenä koirana.
Maddelta tullaan tutkimaan vielä polvet ja tehdään virallinen sydänkuuntelu.

















Jos monipuolinen harrastuskaveri kiinnostaa ota rohkeasti yhteyttä!

lehtoaro@hotmail.com
040-3577676


Vuosi lopuillaan

Tähän aikaan vuodesta koirat saavat ansaitun lepojakson ja enin paimennustreenaus on tauolla. Hieman treenailen Zaciä ja tarkoitus olisi tal...