perjantai 28. maaliskuuta 2014

Madde agikisoihin 6.4

Ilmotin Madden agikisoihin 6.4 tänne Ouluun. Käytiin vähän treenamassa muurille tiukkoja kännöksiä. A-n alastuloa ja täysillä kepeille menoa. Madde malttoi hyvin kääntyä kun vauhtia ei ollut muurille. Otin sitten putken kautta ja aluksi meinas hypätä taas pitkäksi mutta sitten ymmärsi jutun juonen ja kääntyi hienosti. A:lla otin vaan naksulla alastulolle hakeutumista ja siitä etupalkalle.
Kepeille otettiin vauhtia parista putkesta ja sitten mä vielä rynnistin eteenpäin. Kerran kakkosvaliin sujahti muutoin meni hienosti.

Otin ensin myös tokoa ja nyt kaukot menee hyvin kolmen askeleen päästä. Takapalkalla. Seuraamisessa palkkasin parista perusasennosta ja sitten juoksusta. Täytys muistaa ottaa niitä oikealle käännöksiäkin.

Ebba teki ensin seuraamista, maahan menoja ja luoksetuloa. Nyt täytyy muistaa ottaa myös tuota luoksetuloa kun se on jäänyt vähän unholaan.

Agissa Ebba teki parin hypyn kautta jarruvalssia ja siitä eteen lähetystä. Otettiin myös takaaleikkausta yhdellä hypyllä, A:ta kokonaisena ja keppejä ohjureilla.

Tässä Ebbasta video. Tokossa ollaan vasta kasaamassa palasia yhteen joten en niuhota pikkuasioista. Tämän koiran kohdalla yritän ensin tehdä fiiliksen ja sitten hinkataan ;)


sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Madden agilitykisat Haukiputaalla 16.3.2014

Madden kanssa mentiin ekaan täyspitkään kisapäivään sunnuntaina Haukiputaalle. Mehän ollaan startattu joulukuussa Hyvinkäällä 1 startti joten ei voi sanoa että nämä olisi ekat kisat mutta kyllä ne ehkä kuitenkin oli ;) Hyvinkäällä ei oikein päässyt kisafiilikseen kaiken säädön vuoksi. Noh en mene enää siihen enempää.

Madden lähtöpaikka oli kakkosena. Ykkösissä tämä sopii mulle kun radat on kuitenkin helpompia.
Ekalta radalta 5 kun putken jälkeen olin myöhässä ja siitä pari pyörähdystä ja sen verran lähellä estettä että tuomarin käsi oli noussut. Muuten erittäin kivan tuntuinen rata oli tämä.
Toiselta radalta sitten 0 ja sillä mentiin vielä voittamaan. Ei se ollut ihan sujuvaa mutta Madde on kuitenkin nuorikoira ja tietenkään se ei vielä kaikkea osaa. Olin niin ylpeä mun pikku kiiturista!
Vikalta radalta sitten hyl kun putken jälkeen en ohjannut rengasta kunnolla ja Madde sujahti välistä puomille.

Todellatodellatodella hieno päivä ja hieno Madde!


lauantai 15. maaliskuuta 2014

Maddelle pentuja keväälle 2015


Päivitetty sisarusten terveystuloksia 15.5.14

Jos kaikki menee hyvin niin Madde olisi tarkoitus astuttaa helmikuun 2015 juoksuun. Uros vaihtoehtoja on pari. Teen päätöksen kun tapaan koirat.

Haluan Maddesta itse pennun mutta en voi sitä nyt ottaa. Joten ettei enisynnytys menisi liian pitkälle ( Madde olisi liian vanha ) niin teetän yhdet pennut sillä nyt tulevana keväänä. Tietenkin sellasella varauksella että jos tulee jotain terveydellistä tai että luonteesta paljastuu jotain mistä en pidä niin sitten suunnitelmat peruuntuu :)

Madde on siis ihan terve. Lonkat A/A ja kyynäret 0/0. Selkä ja olat puhtaat. Ei ole sairastellut mitään eli on perusterve koira. Pentuesisaruksista kaksi siskoa on kuvattu ja nekin ovat ihan terveitä. Toinen on harrastuskaverina Helsingissä ja toinen enempi perhekoirana Espoossa, mutta harrastelevat jonkun verran paimennusta.

Terveystulokset löytyvät tuolta. Sisarukset ovat kaikki tutkittu terveiksi. Myös olat ovat terveet.

http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=ER48814%2F12&R=297



Luonteeltaan Madde on kiltti ja avoin ihmisiä ja toisia koiria kohtaan. Se on koira joka haluaa tehdä ohjaajalle ja haluaa tehdä oikein. Madde on pehmeä koira mutta pehmeys ei ole haitaksi koulutuksessa sillä Madde kestää hyvin, että siltä vaaditaan asiaoita. On äänivarma, sanoisin että Madde kuulee äänet mutta ei osoita arkuutta tai pelkoa. Ei ole pelokas tai hermostunut. Toki nuorenkoiran normaaleita ihmettelyitä on ollut mutta hetken mietittyään Madde ei välitä asioista.

Maddella on valitettavasti muutamia kurjia kokemuksia tuntemattomista koirista. Mutta siihen nähden se luottaa hyvin vieraisiin koiriin. Nyt kun ikää on tullut lisää se on jopa ehkä vähän välinpitämätön.

Madde on ollut "pikkuvanha" eli se oli jo nuorena hyvin järkevästi käyttäytyvä koira jonka kanssa on ilo liikkua ihan missä vain.

Koulutettavuudeltaan Madde on super. Se oppii asiat todella nopeasti ja jos vain tietää mitä pitää tehdä niin se suorittaa varmasti omalla tasollaan. Sillä on suuri taistelutahto ja moottori. Vaikka ulospäin Madde onkin aika viilipytty niin kun ruvetaan tekemää hommia pikkukoira syttyy heti. Lelut on ihan parasta mutta ruokakin kelpaa hyvin.

Madde on syttynyt lampaille ja ollaan jonkun verran paimenneltu.

Lisää infoa myöhemmin :)

lehtoaro@hotmail.com







Virallisia tutkimuksia

Madde pääsi silmäpeilaukseen ja Ebba virallisiin kuviin + silmäpeilaukseen. Kyllä sitä ihminen on omituinen kun niin kauheesti pitää jännittää noita tutkimuksia :)

Molempien silmät kirkkaat. Ei mitään löytynyt sieltä. Ebbalta kuvasin virallisesti lonkat ja kyynärpäät. Epävirallisesti selän ja olat. Kaikki oli terveitä niveliä :)) Mä oon niin onnellinen! Odotellaan vielä kennelliiton lausuntoa mutta lonkat oli kyllä hyvät. Voi olla että toinen on B. Sen näkee sitten kun mittaavat ja laskeevat ne siellä. Pääasia että koira on luustollisesti terve ja saa harrastaa siltä osin turvallisesti!

Punnasin molemmat. Ebba painoi 14,9 kg ja Madde 12,6 kg. Molemmista lähti vielä verinäytteet Hannes Lohelle.

Olen kyllä niin iloinen ja onnellinen Ebban puolesta.  Se kun on sellainen vilkas tapaus niin olisi ollut sääli jos jotain olisi löytynyt.

Mun ihanat <3






keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Vähän kaikkee

Lumet on hävinneet metsästä aika vaudilla joten tein kevään ekan esineruudun helmikuun lopulla täällä Oulussa :D
Tosin tein sellasen 10 m leveen suikaleen jonne vein yhden lelun. Koirat näki viennin. Medde löysi lelun helposti mutta jäi vähän leikkimään sillä. Ebba lähti ekaa kertaa pidemmältä matkalta ihan yksin etsimään ja alku meni vähän juoksenteluksi. Sitten kuitenkin esine nousi ja siitä bileet pystyyn.

Poncho teki hienon suoran piston ja esine nousi heti. Hienot koiruudet! Tein myös jälkikeppitreenin. Madde on kyllä mainio kun se paahtaa tuhattaja sataa eteenpäin mutta keppi nousee aina yhtä varmasti! Ihana koira! Ebba on selvästi saanut jutun juonesta kiinni ja menee myös vauhdilla ja reagoi keppiin hienosti.

Tokossa Ebban kohdalla on erityistreenissä ollut seuraaminen ja sitä ollaan nyt tehty. Myös liikkeestä maahan menoa ja seisomista täytyis muistaa ottaa. Liikkeestä maahan ei osaa mennä mun sivulta maahan nopeasti. Edessä osaa. Täytyy nyt siirtää sivulle tuo maahan meno. Stopissa tarvitsee vielä käsiavun. Mutta pysyy hyvin paikallaan.

Madden ilmoitin agikisoihin 16.3. Nyt täytyy ottaa kontaktikuuri että saan rauhoittumaan hyvin kontaktille. Nyt saa vaikka vähän himmailla sinne mennessä jos vaan rauhoittuu hyvin siihen. Tämä on tavoite kisoissa. Madde tietää yvin paikan kontakteilla mutta se pienimmästäkin mun huokaisusta sinkoaa eteenpäin. Siksi haluan rauhaa tähän ettei tulisi turhaa vääntämistä ja siitä johtuvaa epävarmuutta ja hidastelua kontakteille.

tässäpä jotain videon pätkää Ebbasta





Vuosi lopuillaan

Tähän aikaan vuodesta koirat saavat ansaitun lepojakson ja enin paimennustreenaus on tauolla. Hieman treenailen Zaciä ja tarkoitus olisi tal...