keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Vihdoin Madden juoksu alkoi



23.12 aloitti Maddekin oman juoksunsa. Nyt sitten ruvetaan suunnittelemaan Ruotsin reissua! Peukut pystyyn, että kaikki menee suunnitellusti!













tiistai 19. joulukuuta 2017

Kate aloitti juoksun

Laitetaan tänne ylös, niin muistuu sitten mieleen. Kate aloitti juoksunsa kellontarkasti pari päivää sitten. Juoksuväli edelleen 6kk.

Madde ei vieläkään..hän taitaa olla päättänyt tehdä juoksunsa kerran vuoteen.

Zac kasvaa ja kävi ekoilla rokotuksilla. Siellä kaikki kunnossa. Painoa 13 vko 7,6 kg


Zac 12 vko

Zac on päässyt muutaman kerran jo lampaillakin käymään. Osoittaa kivasti kiinnostusta ja ei pelkää niitä. Tästä on hyvä jatkaa rauhassa sytyttelyä.







Ihanaa, että lumi on pysynyt nyt ja toivotaan, että ei sulaisikaan pois ennen joulua. Aurinkokin on näyttäytynyt ja ollaan nautittu hienoista talvipäivistä.








Tammikuussa olisi tarkoitus alkaa kisaamaan Katen ja Puhdin kanssa agia. Muutamissa koulutuksissa nyt käyty ja kunnon treeni alkaa sitten vuoden vaihteen jälkeen.







maanantai 4. joulukuuta 2017

Joulun ja juoksun odotusta

Ensimmäistä kertaa huomaan itsessäni sellaisen piirteen, että odotan joulua. Yleensä en ole ollut kovin jouluihminen. Nyt tuntuu, että on kiva laittaa kotia joulua varten.

Käytiin perheen ja pennun kanssa joulumarkkinoilla. Pentu tepasteli siellä reippaasti ja sai paljon hyvää sosiaalistamista, kun kaiken ikäiset ihmiset ja lapset halusivat rapsutella sitä. Zac on kyllä luonteeltaa kivan oloinen - sellainen joka hetken miettii ja sitten rohkeasti suhtautuu ihmisiin ja ympäristöön. Ei siis päättömänä juokse uusiin tilanteisiin, mutta ei ole arka tai pelokas.




Zac on pahin tarrapallo mikä minulla on ollut. Joka paikassa roikkumassa hampaillaan. Puree myös kiinni metalliseen haravaan.  Pentu on tottakai vilkas ja touhukas ja osallistuukin päivän touhuihin niin pihalla kuin sisälläkin.  Puhti, Madde ja Kate leikittää ahkerasti pentua. Ebba tyytyy sietämään pentua tällä hetkellä, mutta pientä sulamista on jo havaittavissa.


Zac 11 vko 


Madden juoksu ei ole vieläkään alkanut! Viime juoksu oli helmikuussa. Noh, ainahan ne jossain vaiheessa alkaa joten nyt täytyy vaan malttaa odottaa.



Vuosi lopuillaan

Tähän aikaan vuodesta koirat saavat ansaitun lepojakson ja enin paimennustreenaus on tauolla. Hieman treenailen Zaciä ja tarkoitus olisi tal...