tiistai 29. tammikuuta 2013

Ihan pikkasen tokoilua ja narupallo on pop

Täytys vissiin päästä oikeesti johonkin tokoilemaan kun tulee tehtyä samoja juttuja aina täällä sisällä. Mutta kun ei oikein jaksa pakkasessa tuolla ulkona treenailla. Noh vähän puuhasteltiin jotain illan ratoksi. Vähän meinas olla perusasennot vinoja tänään.

Narupallo on ihan Madden suosikki joten sen kanssa sitten vähän riehuttiin. Hauska otus toi Madde! :)

Kaukkareiden seiso-maahan ei oikein vielä kunnolla toimi mutta sitä onkin tehty niin vähän. Jatkamme harjoituksia :)


sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Agilityn ihmeellinen maailma

Tänään oli taas Madden vuoro treenata täällä Sotkamossa. Käytiin työkaverin kanssa tuossa kentällä. Tavoite saada koira lukemaan hyppyjä ja irtoamaan putkeen. Ja takaaleikkaus teema jatkuu. Tein myös matalaa rengasta. Hyvin oli renkaan oppinut. Nyt pystyi jo menemään sivussa ja hakeutui itsenäisesti renkaan keskelle ja läpi.
Poncho auttoi radan rakennuksessa ja humputteli jotain pientä :)

Tässä viedeoita. Ei se heti tietenkään onistunut. Koko pätkäkin saatiin onnistumaan mutta se ei ollut videolla.




torstai 24. tammikuuta 2013

Vapaapäivä ja lumikenkäilyä

Vapaapäivän kunniaksi otin lumikengät ja lähdin tuonne järvenjäälle kävelemään koirien kanssa. Aivan ihanasti aurinko paistoi ja harmitti hieman ettei ollut parempaa kameraa mukana!

Käytiin sellainen 5 km lenkki jäällä. Koirat saivat juosta kevyessä hangessa. Onneksi lunta ei ollut liikaa joten koirienkin oli suht helppo jäällä liikkua. Itsehän pääsin aika helpolla kun lumikengät oli jalassa. Ei tarvinnut yhtään tarpoa.

Ponchon piti raahata mukana tietenkin palloa.

  Madde tarkkana
Tässä vielä videon pätkä

                                        

tiistai 22. tammikuuta 2013

Agility treenejä

Madde ja Poncho pääsivät taas Kajaaniin treeneihin. Poncholle oli 40 esteen rata mutta ohjaaja oli niin unessa että mentiin suosiolla vaan pätkissä koska en vaan saanut rataa päähäni. Poncho oli hyvä! Hyvä vire ja hyvin kuulolla :) Rataan mahtui kaikki kontaktit, paljon putkia ja menevää rataa. Treenattiin persjättöjä ja takaakiertoja. Kontaktit meni tosi hyvin. Puomin alla oli kolmen putken "putki-helvetti" ja aattelin että me ei ikinä siitä suoriuduta sillä Ponchohan rakastaa putkia. Mutta Ponchopa päätti olla erityisen hyvä ja sujahteli aina oikeeseen putkeen. Kaiken kaikkiaan koira oli hyvän tuntuinen!

Madde teki aluksi muutamaa estettä mutta lopuksi mentiin yhteensä 19 estettä putkeen mikä oli kyllä hieno saavutus! Tosin hypyt siis 20 cm ja putkia oli myös radalla. Mentiin useasti samoja esteitä. Itse "rata" ei siis ollut pitkä. Mutta oikein hieno pieni koira. Myös takaaleikkauksia otettiin ja hyvin Madde kyllä kääntyy ja ohjautuu muutenkin!

Tässä muutama video kun oltiin täällä Sotkamossa treenaamssa. Kyllä sitä olosuhteiden pakosta ulkonakin näköjään voi treenata ;) Vaikka mieluummin sitä kyllä lämpimässä treenaisi :) Tehtiin myös keinua, rengasta ja pussia. Renkaan kohdalla Madde taas yllätti minut täysin. Muutaman toiston otin niin että jätin Madden istumaan renkaan taakse ja naksautin kun vedin sen siitä läpi. Mutta sitten Madde päätti ruveta itsenäisesti menemään rengasta ihan oikein vaikka seisoin renkaan vieressä. On se vaan pätevä pentu! Keinukin meni hienosti. Menee kauheella vauhdilla alustalle. Nyt siis tehdään niin että miä pidän koiran pannasta ja avustaja laskee keinua alas. Ei siis suorita itsenäisesti keinua vaan minä pidän kokoajan pannasta kiinni.

Tässä pari videon pätkää


https://www.youtube.com/watch?v=8oOqBKWoSbc

https://www.youtube.com/watch?v=z_nVe2UsJSQ

https://www.youtube.com/watch?v=t_G6ptNp6MY

lauantai 19. tammikuuta 2013

Toko mietintää



Nouto sujuu nyt sen verran hyvin että taidan jättää sen hautumaan hetkeksi ja ottaa seuraamisen erityistreeniin. Käännökset on aika hyvin jo hallussa. Paikan osaa joten kuten joten nyt pituutta mukaan. Askeleet ja peruutus myös.

Sama liikkeestä seisomiseen. Kesto mukaan nyt. Vähennän palkkausta ja otan häiriöt mukaan.

Liikkeestä maahan on kiinnitettävä tarkkuutta nopeaan sivulle nousemiseen. Maahan menee hyvin.

Nopeeta istumista patoamisen kautta.

Luoksetuloon vauhtia ulkona.

Sivulle siirtymisessa pitää ottaa treeniin edestä sivulle siirtyminen.

Kaukoissa seiso-maahan.

Ruutu ja tunnari on ihan alussa.



perjantai 18. tammikuuta 2013

pikku treeniä lisää

Nouto siis jatkuu. Nyt kapulan nostoa lattialta ja loppuasentoon tulemista. Ja vähän seuraamisen käännöksiä. Madde meinaa vähän ennakoida maahan menoa. Tässä pitää olla tarkka.


keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Noutotreeni jatkukoon

Tänään taas lisää noutotreeniä. Siis paistinlastan suuhun ottamista ja loppuasentoon tulemista. Nythän se lähti sujumaan!





maanantai 14. tammikuuta 2013

Noutotreeniä

Vähän Madde on väsy näissä videoissa kun vissiin lumikenkäily lenkki oli sen verran rankka mutta hienosti pikkukoira jaksaa! Ekaa kertaa aamulla "kapulana" puinen paistinlasta ja nyt näissä videoissa siis toista kertaa.





Lumikenkäilyä ja tokojuttuja

Aivan ihana ulkoilu keli -7 pakkasta ja aurinko hieman pilkahteli pivien takaa. Otin lumikengät ja lähdin tonne vaaraan. Koiratkin sai mennä pehmeessä hangessa sillä tänne oli satanut uutta lunta yönaikana. Vähän mua mietitytti miten Ponchon selkä kestää hanki hyppelyä kun musta tuntuu että se vetää aina itsensä jumiin niin helposti. Sen viimekertaisten aggressioiden jälkeen se on ollu ihan siivosti. Annoin pari päivää kipulääkettä, hieroin sen ja BAT-loimi oli päällä. En hieronnassa löytänyt mitään selkeää kipukohtaa. Vääntelin myös kaikki nivelet. Mutta nyt siis ollut siivosti!

Tarvottiin siellä vaarassa n. 1 h ja kyllä välillä omatkin reidet hapotti kun tarpoi ylöspäin rinteitä. No alaspäin olikin sitten mukava lasketella tulemaan.

Madden noudon päätin ottaa ihan erityismietintään sillä haluan siitä vauhdikkaan. Ponchohan tulee loppuosan silleen hipsutellen. Enkä ole saanut sitä oikein ikinä kuntoon. No meillä on Ponchon kanssa ollut omat karikkomme arkielämssä joten varmaan heijastuu noudon palautuksiin. Ja onhan Poncho tosi ohjaajapehmeä koira.

Eilisessä treenissä tuli pieni mutka matkaan sillä jotenkin oletin että koira osaa mennä istumaan seisomisesta kapula suussa. Mutta aina kun pyysin Maddea istumaan se pudotti kapulan ja katsoi mua. Noh.. lopetin sillä en keksinyt heti ratkaisua ongelmaan. Hetken pohdittuani ajattelin tehdä vähän saalispalkkaus jännite leikkiä silleen että käskin istumaan ja otin narupallon ja annoin vähän padota ja sitten saaliille. No tämähän toimi hienosti ja Madde rupes istumaan vahdikkaasti. No sitten laitoin sen eteen istumaan ja sama juttu, jännite ja palkkaus.
Sitten yöksi hautumaan ja aamulla naksuttelin puisen paistinlastan pitoa kun aattelin että en halua negatiivisia mieleyhtymiä kapulaan. Pitää ja ottaa hyvin. Ote tiivis ja rauhallinen. Voi häiritä käsillä ja namilla. Sitten käskin Madden liikkeelle lasta suussa. Kantoi hyvin. No seuraavaksi oli sitten se ongelmakohdan vuoro. Eli seisomisesta istumaan lasta suussa. Kyllä ei Madde taida olla ihan nainen sillä sen verran oli aluksi hankaluuksia kahden asian yhtäaikaa tekemisessa :D kyllä siellä herneet pitkään raksutti ennenkuin peppu viimein meni alas mutta jee!! saatiin onnistuminen. Muutama toisto näitä ja sitten seuraava ogelmakohta eli istumisesta loppuasentoon eteen tuleminen. Sain kun sainkin Madden naksulla ottamaan tarvittavat kaksi askelta ja hirrrrveen paljon kehuja pikkukoira ansaitsi.
Tehtiin myös kaukkareita. Istu-maahan vaihdot nopeita läheltä namilla autettuna. Ja myös muutama toisto liikkeestä seisomista. Leikittiin lopuksi lelulla.

Ulkona otin muutaman putkeen lähetyksen kierron kautta. Kaksi toistoa niin että sai ampua eteenpäin ja kaksi tostoa niin että treenattiin putkijarrutusta. Kerran kepit. Ja paikalla istumista niin että kävelin eteenpäin ja nostin käden niinkuin agilityssä, odotin ja kutsuin ja sai ampua leluun kiinni.

Poncho treenasi kepit pari kertaa. Suora luoksetulo keppien jälkeen. Palkkaus eteenistumisesta. Nyt tuli vahdilla loppuun saakka.

                                                                      Vaarassa
                                                                 Madde maastoutuu
                                                           Aika saman kokoisia taitaavat olla

torstai 10. tammikuuta 2013

Kuvien selailua koneelta

Tuli ihan kesää ikävä kun katselin kuvia koneelta. Tekis kyllä mieli jo jäljestämään Madden kanssa. Sormet jo syyhyää että millanen siitä tulee.

Tässä kuvia kun pikku-Madde jäljestää. Ikää taisi olla 4 kk.


Kauhea kiire jäljelle
 No nyt päästään matkaan
 Tarkasti nenä tuhisee
 Siellä sitä mennään
Ponchokin pääsi jäljelle
 Hieno koira! Kaikki kepit löyty!

Ylätin itseni ja treenasin tokoa myös Poncholla

Maddelle ensin sisällä kapulan pitotreeniä. Hyvin pitää. Voi koputella laippoihin ja häiritä kädellä. Ei pudota. Sitten maasta kapulan nostoa. Tässä oli tänään joku vaikeus. Meinas heti irrottaa kun tuli eteen istumaan. Tähän kesto mukaan. Sitten sivulla olemista. Eli kontaktin kestoa. Otin kyllä myös sivulle siirtymistä niin että käsi sivulla suorana jossa makupala. Tämä vielä tällä hetkellä Madde hiukan vaikea. Mutta jatkamme harjoituksia.

Sitten paikallaoloa maaten. Meinaa vähän ennakoida maahan-käskyä ja sivulle nousua. Näissä pitää olla tarkkana. Hyvin makaa. Ehkä noin minuutin. Istumista otin kanssa. Nyt on tajunnut myös tämän. Rauhallisen oloinen istuessaan.

Uutena ollaan nyt ruvettu tekemään liikkeesä seisomista. maahan meno on jo hyvä ja istuminen kans. Hyvin nopesti Madde on tämänkin tajunnut. Voi jo liikkua eteen ja viereen. Toki palkkaus on vielä aika tiheää.

Luoksetuloa lyhyellä matkalla. Hyvin on tajunnut paikan. Ei tarvii olla enää käsiä apuna.

Seuraamista ehdottomasti ruvettava nyt tekemään. Tulee ihan jees jo sivulle ja osaa muutaman askeleen pätkiä seurata. Käännökset toimivat.

Ulkona otettiin vauhti noutoa muutaman kerran. Rupesin pohtimaan että pitäiskö sittenkin opettaa Madde kiertämään kapula sillä meinaa vähän hyökätä kapulan kimppuun. Tätä täytyy miettiä.

Merkkiä pallolla. Tää on ihan hassua miten Madde on tämän oppinut. Muutaman kerran sisällä kosketusalustalla tehty ja nyt lähti hienosti jo pidemmältä matkalta merkille. Tosin siis narupallo palkkana merkin takana.

Ruutua ihan ekaa kertaa. Olin kauhea reipas kun jaksoin väsätä ruudun pihalle, nauhat ja kaikki! Hyvä minä :) Madden kanssa vietiin narupallo yhdessä takarajalle ja sitten vaan koiran hetsaus ja lähetys. Sinnehän se pikkuotus viiletti tuhatta ja sataa. Muutama toisto näitä ja sitten koira tauolle.

Tauon jälkeen vielä muutama toisto ruutua ja siivekkeen kiertoa. Siinäpä Olikin jo ihan tarpeeksi yhdelle päivälle!


Poncho treenas merkkiä pallo palkalla ja ilman. Sama ruutua. Hyvin etsii paikkaa nyt. Sitten vähän seuraamista ja kaukoja. Laitoin lankun sen eteen ettei tulis eteen päin. Teki hyvin ja vauhdilla toistot. Palkaksi leikittiin narupallolla.




                                                        Pihapiiristä


Poncho ravistelee lelua





keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Madden ekat agility treenit

Tänään oli Madden ekat agility treenit. Mentiin jo 7 estettä putkeen. Rimat oli hypyissä 20 cm. Mentiin siis hyppyjä, putkia ja okseria. Otettiin muutaman toiston verran takaaleikkausta ja hyvin Madde kääntyi oikeaan suuntaan. Myös jarrutusta putkella ja hypyllä tehtiin. Hyvin ohjautuu. Keinua ottettiin myös erikseen. Ei ihmetelly yhtään. Salme auttoi meitä keinun kanssa ja laski sitä alas. Kontaktin teki hienosti ja pysyi kontaktilla hyvin. Tosin siis alusta oli tietenkin kontaktitreeissä apuna.

Hieno pieni koira! Hyvä siitä tulee. Käytän treeneissä palkkana makupaloja sillä uskon että lelu nostaisi liikaa virettä vielä tässä vaiheessa kun taitoa ei ole niin ei sillä vauhdilla mitään tee. Leikittiin lopuksi lelulla hetki.

Poncho oli aluksi sika! Sitten kun mulla vähän kiehahti niin koirakin meni hienosti. Tehtiin pitkää 40 esteen rataa. Rata oli tosi kiva, sellanen vauhdikas mutta mihin sai hyvin erilaisia ohjauskuvioita tehtyä. Kontatit otti hienosti. Keinu voisi olla nopeampi mutta ainahan se on ollu sellanen hidas.

Madde mitattuna 49 cm 7 kk. Kiloista en tiedä. Tuollanen siro tirppanahan se on. Vielä se varmaan sen sentin kasvaa. 8-9 kk kasvulinjat ovat jo sitten kiinni joten toivotaan vielä se viimeinen sentti :)


maanantai 7. tammikuuta 2013

Vuosi vaihtui

Se olis sitten 2013. Jospa tästä vuodesta tulisi hiukan parempi kun vuosi 2012 oli. Kaiken kaikkiaan koiratkin sairasteli paljon ja muutenkin oli hieman raskasta. Toki loppu vuodesta Madden saapuminen oli hieno juttu!

Tavotteita tälle vuodelle voisi asettaa Ponchon kohdalla Tokossa valioituminen. Agilityssä..hmm.. vaikka hyviä nolla ratoja ja jospa niitä hyppysertejäkin tulisi sen myötä. Mutta eipä tuo tuon koiran kohdalla niin välttämätöntä enää ole. Oon ruvennu miettimään että liekkö sitä saa edes SM-nollia kerättyä joten voi olla että ei edes yritetä sm kisoihin tähdätä..noh saa nähdä rupeeko niitä tippumaan vai ei. Seuraavan kerran olis tarkoitus kisata Oulussa helmikuussa.

Muuten Ponchon kohdalla todella toivon että se käyttäytyisi siivosti. Se menee aina niin että juuri kun huokasen että kaikki on mennyt hyvin niin se väläyttää taas sitä v..ttumaista puoltaan luonteesta. Yhtenä iltana tuossa tulin töistä ja lähdin tavanomaisesti tuonne pelloille juoksuttamaan koiria. Puhuin samaan aikaan puhelimessa kun huomasin että Poncho alkoi roikkua Madden kauluksessa ( samalla tavalla teki aina Aramikselle ) kielsin sitä sillä tiesin että se kuumuu moisesta riehumisesta. Jatkoin puhelua ja ei mennyt kun muutama hetki kun Poncholla meni ihan kuppi nurin ja se hyökkäs Madden päälle ja pyöritteli sen aivan täysin hankeen. Madde raukka yritti puolustautua eikä Poncho lopettanut ennen kuin menin kiskomaan sen pois sieltä Madden päältä. Noh taas hiukan Ponchon kanssa asiasta neuvoteltiin ja lenkki jatkui normaalisti.

Seuraavana aamuna päästin koirat normaalisti ulos ja menin itsekkin puita hakemaan. Otin koiria sisälle ja Poncho tuli ensin eteiseen niin kuin aina ennenkin ja Madde perässä. Sekunnin sadasosassa se kääntyi ja hyökkäsi Madden päälle. Madde ei siis edes ehtinyt kovin lähelle kun arvon rouvalle ei taas käynyt että toinen tulee samaan tilaan. En heti ehtinyt väliin ja Poncho ehti pyöritellä Madden taas maanrakoon. Tällä kertaa sillä seurauksella että korvat oli verillä :( Ja mullahan tuollanen käytös nostaa sellasen raivon että oli aika lähellä että olisin tehnyt sen päätöksen että nyt se koira lähtee!! Mä en vaan voi sietää tollasta täysin hallitsematonta agressiota!!!  Mä en voi ymmärtää miten toi koira ei hallitse tuota päätään paremmin, aina tulee tollasia aivan käsittämättömiä ylilyöntejä. Ja voisin kirjottaa romaanin kaikista tuon koiran ihme tempauksista ja järjettömästä säätämisestä mutta taidan jättää se toiseen kertaan!

Madden kohdalla tavoitteet on kasvaa kunnon koirakansalaiseksi ja opetella siinä sivussa hieman toko, agility ja jälki juttuja. Tokossa toivon että päästäisiin kesällä suorittamaan alemmat luokat ja syksyllä BH. Agilityssä jatketaan treenaamista ja katotaan kuinka kehitytään. Jospa sitä vaikka pääsisi jo syksyllä jäljen alokasluokkaan..iiik :) No on ainakin hyvät jäljestämis mahdollisuudet täällä jos vaan saan itseni raahattua jälkimetsään. Lampaita toivottavasti päästään  ihmettelemään enemmän sitten keväällä.

Tässä joku vanha kuva kun Poncho seuraa

Tässä Madde lampaita ihmettelemässä 6kk




Ja tässä talvisia puuhia




Pentue suunnitelma loppuvuoteen

Suunnitelmissa on astuttaa Armi ( M.All in Armi ). Juoksua odotetaan lokakuulle.  Urokseksi valikoitui Kari Kotikosken Glencar Bruce. Bruce ...