Rayn yhdessä pentueessa Virossa on ollut urosten pallien laskeutumisen kanssa hieman ongelmia. Muissa pentueissa ei ole tätä esiintynyt.
Madden sisarukset ovat edelleen olleet ihan terveitä. Sole-sisko onkin hienosti jo saavuttanut Tokossa voittajaluokasta 1-tuloksen ja kisaa agissa 1-luokassa. Velipoika-Timi keskittyy edelleen vain lammastelu-juttuihin ja Misty-sisko enempi kotikoirana olemiseen.
Madden ja Ebban kanssa ollaan nyt käyty myös enemmän paimentamassa ja Maddekin on saanut kivasti itseluottamusta lampaiden kanssa. Ei Madde mikään "maailman vahvin nalle" ole, mutta kyllä sillä elukat liikkeelle saa. Ebbassa on ihan eritavalla voimaa ja se "puskee" kyllä eläimiä voimakkaammin eteenpäin. Toki mun paimennuskokemuksella ei kauheita analyysejä tästä lajista vielä tehdä :D Molemmat kyllä nauttii hommasta ja se on pääasia. Ebban kanssa saa ylläri vähän enemmän vääntää tässäkin asiassa ;)
Tokossa ollaan ihan vähän vaan tehty kaukokäskyjä. Odottelen enemmän kevättä ja BH-koetta, ja että päästää taas metsään treenaamaan jälkeä. Esineitä ollaan vähän tehty lenkien yhteydessä. Kivasti menee molemmilla se homma.
Ebba pitäs keväällä saada tokossa alo-luokkaan ja jos yrittäs ennen kun säännöt vaihtuu suorittaa sen avo-luokankin.
Käytiin Madden kanssa kisailemassa Ojangossa yhtenä viikonloppuna. Ekalta radalta yksi rima ja sillä tultiin 3. Kaksi muuta menikin sitten rallatteluksi.
Ebbakin pääsi maistamaan kisaamisen makua Lohjan epiksissä. Ensin mentiin kisaavien radallex2. Ekalla radalla mentiin ihan kivojakin pätkiä. Tokalla radalla säädettiin sitten vähän enemmän mutta sieltäkin löytyi hyviä kohtia.
Madde otti kaiken irti ja kaahas ihan kunnolla, otin sitten natsikurin kontakteille sillä oli kyllä aivan järjetöntä kaahaammista. Nyt ollaan natsitettu treeneissä sitä, jospa seuraavissa kisoissa sekin malttaa olla kuulolla enemmän.
Ebba pääsi vielä mölliradalle x2 joista vika oli jo ihan mukavaa menoa, paitsi törmäys A:n :/ Onneksi olin varannut sille töihin akupunktio ajan joten saatiin lihaksetkin heti hoidettua.
Madde ja Ebba kävi tammikuussa Patrician fyssaroitavana. Maddesta ei pahemmin jumeja löytynyt, jotain pientä toki aina on. Ebba aristi hieman bicepsien seutua ja etureidet sillä oli aika jumissa. Käytiin siis kaksi kertaa töissä akupunktiossa ja nyt viimeisen kerran jälkeen Ebba olikin hyvässä kunnossa, ei enää mitään jumeja.
Ebban kisaavien rata
Tässä Ebban eka möllirata
Tässä Ebban vika rata