maanantai 21. lokakuuta 2013

Tuulian koulutus 2. päivä

Rata oli kivan tuntuinen. Madde meni viimesten joukossa joten sain katsoa ensiksi kun muut menivät.Olin päättänyt että nyt otetaan turha putkiin rallattelu pois kokonaan ja sillä asenteella lähdin. Asenne tuotti tulosta vaikka Madde yritti ensin rallatella putkiin. Madde on siitä kiva koira että vaika sitä toruu kovasti ja se näyttää siltä että se lakoaa maan alle niin siltä ei toimintakyky lopu eikä draivi. Se vaan tsemppaa enemmän ja haluaa tehdä oikein.

Tehtiin pätkissä. Mä sanoin heti että alkuun yritän tehdä persjätön kun yritän aina lintsata niiden tekemisistä. Ne on jostain syystä mulle vaikeita vielä. Opin myös flipin käytön ja tuplasylkkärin. Myös niistojen sijoittumiseen sain viikonlopun aikana vinkkejä.

Sain kiitosta liikkumisestani ja Madde sai kiitosta nopeita kepeistä ja että se kääntyy hyvin kun vaan kerron ajoissa sille. Vauhdista se sai myös kiitosta. Pujottelutyylihän sillä on todella nopea. Se menee ihan matalana. En ole mitään ihmeellistä sen eteen tehnyt. Se on vaan sen tyyli. Etupalkka kyllä ollut sillä mutta mitään muuta ihmeellistä en ole tehnyt.

Oikein onnistunut viikonloppu. Madde on kyllä niin mahtava agilitykoira että innolla odotan muutaman vuoden päähän kunnes se rupee olemaan valmis koulutuksessa. Nythän me vasta opetellaan asioita yhdessä mutta parin vuoden päästä uskon sen olevan hyvä!

Tässä video. Se on koko 20 min ja siellä ohjaaja polkee välillä jalkaa kun Madde ei kuuntele mua vaan menee putkiin. Ihan oikeesti en ole sille vihainen vaikka videolta se voi siltä näyttää. Vaadin sitä vaan keskittymään ja kuuntelemaan ettei vauhtisokeus iske ;)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pentue suunnitelma loppuvuoteen

Suunnitelmissa on astuttaa Armi ( M.All in Armi ). Juoksua odotetaan lokakuulle.  Urokseksi valikoitui Kari Kotikosken Glencar Bruce. Bruce ...