lauantai 11. toukokuuta 2013

Helsinki turnee

Suunnittelin jo talvella että keväällä lähden käymään kisaamassa etelässä. Kun jouduin olemaan vapun töissä niin päätin että heti sitten vapun jälkeisenä viikonloppuna vois mennä. Sainkin vapaata 4 päivää siihen ja eikun kisailmoja vetämään. Lauantaina oli 4 startin kisat purinalla mutta ilmosin vaan kahteen. Tarkoitus oli metsästää puuttuvat 3 kpl nollia SM-kisoja varten. Tupla ja voitto olikin jo kisakirjaan merkitty viime syksyltä ja talvelta. Sunnuntaina oli sitten I-HAH:n järkkäämät kisat jossa oli 3 starttia.

Lähdin jo aamulla ajelemaan aikaseen koska olin sopinut että Madde pääsee näkemään lampaita perjantai iltapäivällä Vantaalle. Matka menikin joutuisasti ja olin jo puoli kahdelta Helin pihassa. Ihana uusi koti heillä ja iso piha missä koirat saivat temmeltää.


Olikin ihan hauska nähdä kaikkia pentuja ja Madden emää Pai:ta. Tässä muutama kuva.

Madden sisko Misty
Sole sisko
Madde tähyilee

Timi ( Madden veli )

Madde ja Räppi
Timi ja Madde

Ponchon kanssa lauantaina purinalle ja rataan tutustumisen jälkeen hyvä fiilis. Pari kohtaa missä piti olla huolellinen mutta ei mitenkään mahdoton rata. Oikeastaan aika kiva. Eka radalta harmittava oma moka kun en vaatinut A-n alastuloa kunnolla ja siitä 5. Muuten oikein kivaa menoa. 
Toiselta radalta sitten hieno nolla jolla sijoituttiin 5/70 :)) Niin niin pätevä Poncho!


Sunnuntaina kolme rataa itä-Helsingissä. Ekalta radalta 0, ihan ok meno. Loppu olisi voinut olla siistimpi. toiselta radalta typerä Hyl kun en ohjannut A-n jälkeistä hyppyä kunnolla. Vikalta hyppäriltä ruma 0 mutta tulipahan räävittyä tulokset kasaan :D Radat ei valitettavasti ole videolla.

Tuntuu tökkivän tuo videoiden linkitys tänne joten lisään myös Madden paimennuksesta videon linkin kautta


Sunnuntaina ajelin vielä Espooseen Soilan luokse vikaksi yöksi. Maanantaina lenkkeiltiin ja käytiin moikkaamassa entistä työkaveria Evitskogissa. Sen jälkeen lähsinkin ajelemaan kotiin. 

Aivan ihana reissu ja hienoja tuloksia. Mutta on se aina kiva olla kotona :)







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pentue suunnitelma loppuvuoteen

Suunnitelmissa on astuttaa Armi ( M.All in Armi ). Juoksua odotetaan lokakuulle.  Urokseksi valikoitui Kari Kotikosken Glencar Bruce. Bruce ...