Madde

maanantai 20. toukokuuta 2013

Madde aloitti juoksun. Ja mää sanoo bää

13.5 Madde aloitti juoksun. Niin se aika kuluu. Iso tyttö jo. Nyt on sitten agitreenit vähän aikaa tauolla. Pihassa tehdään hyppyä, putkea ja keppejä. Vapaan viikonlopun aikana sain haravoitua pihaa ja vähän uudelleen aseteltua agiesteitä. Jos sitten nyt treenailtas vähän kotosalla kun treeneihin ei päästä.

Sunnuntaina mentiin taas katomaan lampaita. Idea oli taas poispäin ajon treenaamista liinassa + suuntia . Ensin treenattiin vanhoilla matameilla ja sitten vaihdettiin pikkulikkoihin. Pikkuneidit ei sitten halunneet ollenkaan mennä isolle laitumella joten Maddekin pääsi ihan oikeisiin töihin kun kolmen koiran ja parin ihmisen avustuksella yritettiin siirtää lampaita laitumelle. Nämä lampaat on siis niin tottuneita koiriin että ne ei oikein edes väistä koiraa. Eli aika raskaita nuorelle koiralle mutta kyllä täytyy pikku-Maddeen olla tyytyväinen. Kyllä hän kovin tolkusti siellä omat hommansa hoiti, sen minkä siis osasi :)










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti