torstai 15. kesäkuuta 2017

Puhti agissa 2 luokkaan ja Skyr hoidossa

Viime viikonloppuna käväsin Tampereella kisaamassa Puhdin kanssa. Ekalta radalta 5 joka tuli A:n alastulolta. Muuten oikein kiva rata ja Puhti ohjautui hyvin. Sillä 5 tultiin toiseksi.

Tokalta radalta sitten tuli nolla ja Puhti meni sen verran reippaasti, että voitettiin sillä nollalla.

Nyt sitten keskitytään enemmän paimentelemaan ja tavoite olisi loppukestä käydä kisaamassa 1 luokkaa.

Agirotuun todennäköisesti ilmoitan vielä Madden ja Puhdin.





Ihana sijoitusnarttuni Skyr viihdytti täällä meitä 10 päivän ajan. Oli kiva nähdä Skyriä pitkästä aikaa ja vähän tutustua siihen paremmin. Kiltti ja helppo se kyllä oli. Sujahti helposti meidän laumaan ja alkuihmetyksen jälkeen tottui Onniinkin nopeasti.

Käväistiin juoksemassa pari supermöllirataakin agissa Skyrin kanssa. Tuli kyllä ihan Madde mieleen nuorempana :D. Sen verran oli vauhtia, että ei ihan meinannut esteväleihin mahtua ja hyllytettiin molemmat radat samassa kohtaa. Mutta tuollainen kaarrattaminen, kyllä sitten vähenee koulutuksella ja kokemuksella. Niin se on Maddellakin jäänyt pois. Kisapaikalla Skyrin kanssa oli helppo olla. 

Pihassa olessa saattoi hieman haukahdella ohikulkijoille, mutta ei mitenkään liioitellusti. Uskoi kiltisti kun kielsi. 
Lampailla käytiin päivittäin sytyttelemässä ja viimeisenä iltana Skyr syttyi jo sen verran, että sitä pystyi vähän pyörittelemään. 

Tosi hyvä mielli jäi tästä tytöstä ja nyt täytyisi odotella 2 v synttäreitä, että saataisiin tehtyä luustotutkimukset ja jos kaikki on kunnossa, niin sitten pitäisi ruveta etsimään sulhoa Skyrille.
Todennäköisesti astutan sen vuoden päästä kesällä.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pentue suunnitelma loppuvuoteen

Suunnitelmissa on astuttaa Armi ( M.All in Armi ). Juoksua odotetaan lokakuulle.  Urokseksi valikoitui Kari Kotikosken Glencar Bruce. Bruce ...