torstai 15. syyskuuta 2016

Ebba paimennuskisoissa Somerolla 2.9

Käytiin Ebban kanssa kisaamassa 1-luokkaa Sbackin kisoissa Somerolla 2.9. Kisat oli eri pellolla mihin oltiin totuttu ja lampailla tuntui olevan kova veto tolpan suuntaan tai varikolle. Kolmosissa ja kakkosissa oli ollut joillakin koirilla vaikeuksia löytää lampaat.

Ilma oli aurinkoinen mutta aivan hurjan kova tuuli. Ebba lähti aivan päivän viimeisenä. Mietin, että en menisi liian aikaisin katsomaan kakkosluokkaa, sillä ajattelin Ebban kuumuvan jos odottelisi autossa pitkään. Oli kuitenkin todella vaikea arvioida miten myöhään uskaltaisi lähdön jättää, joten lähdin kuitenkin varuiksi ajelemaan niin, että olisin kakkosluokan aikaan perillä.

Tulinkin hyvissä ajoin perille. Kisoihin oli ilmoittautunut paljon tuttuja, joten kakkosluokkaa oli kiva seurata. Selkeästikkin kova tuuli ja kova veto varikon suuntaan aiheuttivat jonkun verran hankaluuksia. Mutta joukkoon mahtui myös onnistuneita suorituksia.

Ykkösluokkaan tuomari päätti muuttaa hieman radan profiilia ja rata ajettiinkin vasemmalle, joten varikon veto ei aiheuttanut ykkösluokassa hankaluuksia. Kova vastainen tuuli tuntui sen sijaan aiheuttavan ja tuntui, että koirat eivät kuuleet käskyjä haussa.

Kävin näyttämässä Ebballe lampaat hyvissä ajoin ja sen jälkeen käytin sitä vähän lenkillä. Ebba oli jotenkin aika sähikäisen oloinen odoteltuaan pitkän päivän autossa.
Itsellä oli suhteellisen hyvä fiilis ja toin Ebban odottelemaan vuoroaan muutamaa koiraa ennen. En edes kauheasti jännittänyt, vaan olo oli aika rento.
Ebba oli hyvin lukinnut lampaat jo aikaisemmin, joten kävelin luottavaisin mielin tolpalle.






Olin ensin ajatellut laittaa Ebban vasemmalta, kun tuntui että lampailla olisi ollut vetoa enemmän poisto varikonsuuntaan. Kuitenkin kaikki laittoivat koiransa oikealta ja pitkän pohdinnan jälkeen päätin vaihtaa suunnitelmaani. Ruotsalainen tuomari oli tuomarinpuhuttelussa sanonut, että hän antaa lähetysluvan tolpalla.
Kävelin tolpalle ja laitoin Ebban makaamaan maahan oikealle puolelle.




Odottelin tuomarin lupaa ja kun hän antoi luvan niin laitoin vielä vähän painetta Ebbaan kumartumalla sitä kohti. Ebba lähtikin aivan liian laajasti ja kaarsi miltein pellon reunoja myöten. Jätti aavistuksen vajaaksi, joten annoin toisen käskyn ja Ebba lähti korjaamaan. Kun huusin sille vähän tasapainon jälkeen maahan-käskyn, niin sepä jatkoi vaan juoksemista :D!
Yritin huutaa niin kovaa kuin vaan pystyin, mutta Ebba vaan juoksi. En tiedä purkiko se sitä, että oli odottanut pitkän päivän vai eikö se kuullut mutta lopulta se juoksi niin pitkälle yli, että oli miltein juossut ympäri. Lampaat kuitenkin tuli aika suorassa linjassa, joten pyöräytin Ebban sitten tolpan kiertoon ja sittenhän Ebba olikin oikein kiltisti kuulolla.







Tolpankierrossa yksi lammas ei mennyt tolpan ympäri mutta muut meni, joten jatkettiin ajolla. Ebba oli aika vauhdikkalla tuulella mutta kuunteli stopit hyvin. Saatiin hienosti lampaat ekasta portista läpi ja peruskuljetuksessa Ebba oli kiltti ja ajoi hienosti kaukaa.






Häkitys sujui helposti ja samoin häkistä ulosotto oli rauhallinen.












Vaikka alun kaaoksen takia tuntui, että ei voida saada kovin hyviä pisteitä, niin yllätys oli suuri kun Ebba saikin 72p. PAIM1 ja PPR1!

Olipas kivaa! Ja kesän paimennustavoitteet ovat hienosti täyttyneet, vaikka ei olla kovin paljoa ehditty treenata pentuprojektin vuoksi. Ebba on silti ollut tosi kiva ohjattava ja hyvillä mielin ensi kesänä startataan kakkosluokassa. Talven aikana vaan pillikäskyt kuntoon ja jakoa täytyy myös treenata.

Hieno Ebba <3







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pentue suunnitelma loppuvuoteen

Suunnitelmissa on astuttaa Armi ( M.All in Armi ). Juoksua odotetaan lokakuulle.  Urokseksi valikoitui Kari Kotikosken Glencar Bruce. Bruce ...