sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Kisat lähestyy

Kaksi viikkoa vielä aikaa treenata. Eilen kävin tekemässä samassa hallissa missä koe järjestetään kisamaiset treenit.
Ihmiset oli vieraita ja koirat oli vieraita. Vähän mietitytti paikallaolot mutta hienosti Ebbakin pysyi.
Yksilöliikkeissä Ebba oli kyllä hieno! Siitä tulee enemmän ja enemmän mieleen Aramis. Sen kanssa on kyllä hienoa olla kehässä kun se on 110% mukana jutuissa :D

Ebba teki siis alo-liikkeet ja lopussa hyppäs hypyn toiseen kertaan kun käskytin sivulle. Muuten oikein hieno setti!

Madde teki kanssa kisamaisesti mutta jostain syystä liikkeestä-seisomisessa painui maahan. Noh lisää treeniä vaan niin hyvä tulee!
Hypyssä oli hieman hämillään, kun käskytin vahingossa väärillä sanoilla ja just ollaan tehty sitä treeniä, että vääriillä käskyillä ei saa lähteä tekemään mitään vaan täytyy kuunnella. Madde kun meinaa hieman ennakoida liikkeitä.
Muuten hienosti meni :)

Kisatreenejä ennen kävin tekemässä jäljet ja esineet.

Esineruutu oli ehkä 30 m leveä ja 2 esinettä. Toinen oli lapanen joka oli laitettu mytyksi ja toinen oli kuminen pallo.
Ebba ensiksi ruutuun. Lähti jäljestämään mutta hetken päästä eka esine -lapanen nousi. Toiselle pistolle lähti jo paremmin ja suoraan. Pallo nousikin pian. Hieno Ebba!
Madden eka pisto kaartui oikealle ja lapanen nousikin pian. Toisella pistolla sain sen etenemään hienosti suoraan ja pallo nousi nopeasti. Olipa hienot koirat. Maasto tosin helppoa ja avaraa.

Ebballe 300 m, 4 keppiä ja pari kulmaa. Lyhyt janan, ehkä 5 m. Aluksi Ebba lähti kaahottamaan mutta rauhoittui ekan kepin jälkeen kun huomasi, että homma jatkuikin. Kaikki kepit nousi ja olin tyytyväinen sen jäljestämiseen. Ebballe pitäisi ehdottomasti ajaa pitkiä jälkiä nyt.

Madden jälki 500m ja 6 keppiä. Jana oli ehkä sen 10 m. Maddelle olen nyt tehnyt lyhyempää janaa kun se on päättänet tietää, että jälki lähtee aina kauempaa eikä meinaa olla tarkkana jos jana on lyhyempi. Nytkin meinas kaahottaa jäljestä yli. Taas perinteinen takajäljen tarkastus ja sitten matkaan. Kepit nousi tällä kertaa varmasti. Yhdessä kohtaa lähti ihan selkeästi harhalle, huomautin hieman ja sen jälkeen oikein tarkkaa rauhallista jäljestystä. Kaikki kepit nousi. Hieno Madde!

Maddella on vähän ollut sellasta epätarkkuutta ja kaahottamista jäljellä joten uskon että tuo pieni huomautus palauttaa Madden taas enemmän keskittyneeseen moodiin.





Madde kävi myös Activella agitreeneissä. Treeni oli 3 luokan treeni ja teemalla tulos tai ulos. Ekalla vedolla päästiin esteelle nro 14 jossa työnsin koiran takaakiertoon. Mikko hieman neuvoi ja saatiin kohta onnistumaan. Seuraavalla vedolla Madde suikkas kepeiltä ulos kun vedätin. Siitä vähän huomautusta koiralle ja uusiksi niin malttoihan se pujotella kunnolla. Lopulta saatiin tehtyä nolla radalta!! Jalat oli kyllä hieman hapoilla kun joutu juoksemaan niin monta kertaa ja ihan täysillä. Mutta oikein hyvä treeni.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pentue suunnitelma loppuvuoteen

Suunnitelmissa on astuttaa Armi ( M.All in Armi ). Juoksua odotetaan lokakuulle.  Urokseksi valikoitui Kari Kotikosken Glencar Bruce. Bruce ...