Madde

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Ebban treenit jatkuvat kun Madde lomailee

Ebban kanssa treenattiin agilityä AST:n kesäryhmässä kesäkuun loppuun ja nyt heinäkuun agilitytreenit ovat tauolla. En oikein ole intoutunut käymään sen kanssa esteillä, joten saa olla tauolla agilitystä heinäkuun.

Sen sijaan ollaan käyty vähän enemmän paimentamassa ja tehty tottista, jälkeä ja esineitä. Tai siis enimmäkseen keppimotivaatiotreenejä metsässä lenkkejen yhteydessä ja janatreeniä. Tarkoitus saada tottis kivalle mallille ennen talvea ja jälki siihen pisteeseen, että keväällä pystyttäisiin tekemään BH-koe ja aloittamaan kisaaminen jäljellä.

Keppimotivaatio on Ebballa ollut aina ihan hyvä. Mutta ehkä vähän laiskuuttani olen enemmän tehnyt niitä treenejä kuin pitkää jälkeä. Nyt täytyy ryhdistäytyä pitkienkin jälkien tekemisessä ja ajaa niitäkin vielä tälle kaudelle.

Janatreenit on onnistuneet kivasti ja Ebba onkin mennyt siinä eteenpäin. Tällä hetkellä jäljen osalta kaikki menee kyllä vähän liiankin kivasti. Eiköhän se kohta jotain keksi ;)

Tottiksessa ollaan nyt aloitettu esteiden opiskelu ja Ebban luonteella ne eivät kyllä tunnu tuottavan ongelmaa. Tällä hetkellä Ebba hyppää n. 80 cm ja noutoesineenä on patukka.

Ennen pentujen syntymää kävin Viilarintien kentällä Mervin kanssa treenaamassa tottista ja ammuttiin pitkästä aikaa koirille. Maddekin oli autossa mukana. Kumpikaan ei välittäneet ampumisesta.



Kokeilin myös miten Ebba suoriutuu tikapuista. Olin hieman yllättynyt miten hyvin se keskittyi niiden menemiseen. Olin varautunut, että se kaahottaa niiden läpi ja tipahtelee väleihin useasti. Hieno Ebba :)


Kesälomareissulla käytiin katsomassa paimennnuskisoja Somerolla. Nyt tietää vähän mitä siellä tapahtuu ja minkänäköistä menoa on 1-luokassa. 3-luokan koirat oli kyllä taitavia! Tiedetään mihin pyritään ;)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti