lauantai 12. helmikuuta 2022

perjantai 4. helmikuuta 2022

Tuleva pentue

Pluton juoksun alkua odotellessa ajattelin kirjoittaa tänne hieman tulevasta yhdistelmästä. "Pluto" Mindpower Easy on ainut narttupentu Kate x Link yhdistelmästä. Plutolla on myös veli Buusti, joka onkin osoittanut olevansa oikein lupaava pk-koiran alku. Buustin perhe harrastaa myös tokoa, ja kotoa löytyy lampaita ja ankkoja joita Buusti pääsee paimentamaan. Molemmat Pluto ja Buusti olivat pikkupentuina hyvin ihmiseen kontaktia ottavia ja tasapainoisen oloisia pentuja. Pluto oli ehkä hieman rasavillimpi pentu, kun taas Buusti sellainen joka hetken pohti asioita, mutta kumpikaan ei osoittanut mitään pelkoja tai alusta-arkuuksia. Pluton kanssa harrastetaan agilityä ja se on myös kivasti syttynyt lampaille, mutta sitä ei ole koulutettu sen enempää paimennukseen. Plutolla ei ole ääniarkuuksia tai alusta-arkuuksia. Se on hieman pidättyväinen vieraille koirille, mutta bordercollien tapaan, kun säännöt on selvillä se osaa käyttäytyä vieraiden koirien kanssa. Pluton sulho tulee olemaan joko Puhti ( Mindpower Warrior ) tai Roy ( Valmis Hesus ). En ole tätä vielä päättänyt. On myös mahdollista, että teen kaksoisastutuksen. Puhdilla on jo kivasti jälkeläisnäyttöä ja sen pennut ovat olleet terveitä ja kivoja harrastuskavereita. Roy on nuori urokseni, josta pidän kovasti. Se on avoin kaikille ja kaikelle. Lapsista tykkää todella paljon. Sillä ei ole alusta-arkuuksia tai muitakaan pelkoja. Se syttyi jo pikkupentuna lampaille. Se on hyvin saalisviettinen, erittäin ahne ja tykkää tehdä ihmisen kanssa. Se on hyvin palkattavissa sosiaalisesti ja tykkää kovasti leikkiä leluilla. Roy´n kanssa ei ole tehty muita lajeja, kuin vaan paimennusta. Ensi kesänä on tarkoitus kisata enemmän sen kanssa ja suorittaa perusrata.

sunnuntai 16. tammikuuta 2022

Plutolle odotetaan juoksua tammikuun lopulle-helmikuulle

Toivottavasti pikkuisia tassuja vipeltäisi keväällä täällä meillä. Pluto ( M. Easy ) olisi tarkoitus astuttaa seuraavaan juoksuun. Uros tulee olemaan jompi kumpi omista uroksistani, Roy tai Puhti tai sitten tulen tekemään kaksoisastutuksen.

tiistai 30. marraskuuta 2021

Valitettavasti ei pentuja tälle vuodelle

Tänä vuonna ei valitettavasti onnistunut pentuesuunnitelmat Pluton jäätyä tyhjäksi ja Liv jäi pois jalostuskäytöstä. Ensi vuonna uusi yritys. Suunnitelmissa 2-3 pentuetta ensi vuodelle. Lisätietotoa, kunhan suunnitelmat selkiytyvät.

tiistai 7. heinäkuuta 2020

Pentusuunnitelmiin muutos

En astuta Skyriä ollenkaan, joten valitettavasti sen osalta pentusuunnitelmat muuttuvat.

Liville ( Mindpower Ready to go ) on suunnitelmissa pentue. Lisätietoja siitä kunhan päätän uroksen.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2020

Maddelle on tulossa pentuja


Maddelle on tulossa pentuja. Tällä kertaa astutin Madden kotimaisella Felltop Bobilla, koska kun juoksu alkoi en voinut lähteä Ruotisiin asuttamaan matkustusrajoituksien vuoksi.

Käymme tiineysröntgenissä kesäkuun puolessa välissä.

Jos olet kiinnostunut urospennusta, niin siihen jonoon voisin vielä jonkun ottaa. Lähetä viesti lehtoaro@hotmail.com









Tässä vielä Anniinan kertomus Bobista:
Bob on tuommoinen taskuraketti ja etälamaannutin, pienikokoinen uros joka syttyi paimennukseen varhain ja oli hyvin koulutuskypsä jo nuorena. Se ajoi perusradan alle vuoden iässä. Se on alusta saakka ollut hyvin keen ja sillä on jonkin verran silmää. Jännittyessään imee silmästä kiinni eläimiin. Sillä on mielettömän hyvä kyky työstää eläimiä, jotenkin sopivassa suhteessa luonnollisuutta, eläinfiilistä mutta myös halua työntää ja itseluottamusta kohdata eläimet. Eläimet yleensä kunnioittaa sitä. Onneksi se on myös kohtuullisen ohjaajanöyrä ja miellyttämisen haluinen jolloin suuren moottorin hallitseminen onnistuu myös tälläiseltä aloittelijalta.
Bob on avoin ja sosiaalinen kaikissa tilanteissa ja kaikkia kohtaan. Arjessa hyvin helppo ja huomaamaton. Sillä ei ole mitään tarvetta aiheuttaa pahennusta, osaa fiksusti käyttäytyä laumassa. Arjessa Bob on kohtuullisen pehmeä ja nöyrä.
Uudet paikat tai alustat eivät ole tuottaneet koskaan mitään ongelmia. Mitään neurooseja sillä ei ole. Bobbyn huonoja puolia on nirsous. Se ei ole koskaan liian laiha ollut, mutta jättää helposti ruoan syömättä jos elämässä jotain jännittävämpää kuten juoksuinen narttu tai paimennusreissu. Makupaloilla on koulutettu sille lähinnä jumppaliikkeitä, silloin syö kyllä mielellään kuivatkin makupalat. Bobbya ei ole varsinaisesti leikitetty, palloa tykkää hakea.
Rakastaa uida ja juosta kilpaa. Aika normaali paimenkoira siinä suhteessa.

Bob on tutkittu täysin terveeksi luustollisesti. Tulokset löytyy koiranetistä.





lauantai 16. toukokuuta 2020

Glen kävi virallisissa tutkimuksissa

Tuontiuroksemme Lantstället´s Glen kävi läpivalaisussa ja tulokset löytyy täältä

VA1 tuli yhdestä ylimääräisestä kylkiluusta. Kiitos Heidille ihanasta kodista ja onnea terveestä koirasta! Te olette hieno pari ja toivotan menestystä harrastusrintamalle.

Tulen käyttämään Gleniä jalostukseen tulevaisuudessa.



Pentue suunnitelma loppuvuoteen

Suunnitelmissa on astuttaa Armi ( M.All in Armi ). Juoksua odotetaan lokakuulle.  Urokseksi valikoitui Kari Kotikosken Glencar Bruce. Bruce ...