Hienoa menoa kyllä tuolla parilla oli, mutta myös hän oli ihminen ja 3 starttiin mahtui myös hänellä peiniä virheitä.
Madden ekalla radalla oli yksi kohta jota mietin jo tutustumisessa. Jäin pohtimaan sen kohdan jatkoa ja sitä kummalta puolelta veisin hypyt. Lopulta tein päätöksen tehdä päällejuoksu-taakaaleikkauksen siihen kohtaan. Radalla Madde luki kuitenkin yhden ohjauksen väärin ja hyppäsi hypyn eri suuntaan, kuin mitä olin suunnitellut, joten en päässyt lähtemään tarpeeksi ajoissa liikkeelle ja myöhästyin pahasti siitä päällejuoksusta ja hyl siitä sitten tuli.
Toka rata oli muuten ihan jees. Tutustumisessa jo huomasin, että kepeille vienti oli sellainen että koiraa oli otettava kiinni yhtä hyppyä ennen muutoin menisi 2 väliin.
Madde kyllä lähti myös puomin kontaktilta aavistuksen ilman lupaa ja jäin sitä miettimään, että pysäytänkö ja kävelen ulos, mutta jatkoin kuitenkin ( ärsyttävää, kun pitäisi pitää kriteerit!! ). Siinä kohdassa olin hetken hukassa ajatuksieni kanssa ja rima taisi tulla jossain siinä alas ja sitten se keppien aloitus..otin kyllä Madde kiinni mutta en tarpeeksi ja sehän pujahti 2 väliin. Eli 10 siltä radalta.
Vikalta hyppärilta sitten 0 ja sillä mentiin hienosti sijalle 3. Olin tyytyväinen, että sain tehtyä nollan vikalta radalta. Sen verran monta rataa ollaan jo menty pikkuvirheillä!
Tässä rata Esan kuvaamana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti