perjantai 3. kesäkuuta 2016

Kate 14 viikkoa

 Kate on jo 14 viikkoa vanha ja nyt taitaa käydä niin, että se jää minulle ja paimennan sen kanssa sitten tulevaisuudessa jos se osoittautuu Katen lajiksi.

Kate on sopeutunut meidän porukkaan niin kivasti, että en taida raaskia luopua siitä. Sen kanssa on hauska puuhastella kaikenlaista ja se tuntuu itselle sopivalta pennulta. Sopivasti vauhtia ja sähäkkyyttä, mutta osaa myös rauhoittua. Keskittyy hyvin häiriöissäkin ja on ahne! Siinähän sitä onkin jo kivasti palikoita rakentamaan harrastuskaveria eri lajeihin.

Madden kanssa yritän vielä kisailla hetken aikaa ennen kun jätän sen tauolle. Nyt tulevana viikonloppuna ollaan menossa Nokialle kisaamaan.

Puhdin kanssa ollaan nyt aloiteltu vähän paimennustreeniä. Katsotaan miten se lähtee edistymään.

Ebba kasvattaa mahaa ja lähtee nyt viikonloppuna Milan luokse. On varmaan aika omituista, kun se ei ole täällä sitten koko kesänä. Mutta positiivisin ajatuksin sen mammalomalle päästän :). Jännää seurata tätä pentuprojektia.

48 vrk toisesta astutuksesta

Madde auttelee mua lampaiden hoidossa ja katsotaan saanko sille itsevarmuutta ajoon tämän kesän aikana. Olis kiva käydä senkin kanssa kokeilemassa kisaamista, mutta ajoon tarvii varmuutta ja myös suuntiin.

Kate on ollut aina mukana lampailla ja eilen se pääsi vähän humputtelemaan pellolle mukaan. Hienosti siellä herneet raksutti pienellä!


Toki kotona vähän aina naksutellaan mutta mitään suunnitelmallisuutta ei näissä treeneissä kyllä ole :D. Täytyisi varmaan edetä noissakin jutuissa ja ainakin kapulan pidon voisi seuraavaksi naksutella. Kate oppii tosi nopeasti ja se on kyllä kiva työstettävä.



14 viikkoa

14 viikkoa

Hieno lätsä päässä ;)

14 viikkoa




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pentue suunnitelma loppuvuoteen

Suunnitelmissa on astuttaa Armi ( M.All in Armi ). Juoksua odotetaan lokakuulle.  Urokseksi valikoitui Kari Kotikosken Glencar Bruce. Bruce ...