torstai 5. joulukuuta 2013

Rakas raivostuttava rakkini 8 vee

Poncho täytti eilen 8 vuotta. Ei kyllä ole ollut kaikkein helpoimmat 8 vuotta. Tuo koira on ollut opettavainen. Toki tykkään siitä mutta ei kyllä tule toista tuollaista mulle enää. Onnea ponnea rakas rakkini <3


Ebba on nyt kohta 9 kk ja olen päättänyt että nyt se saa pikkuhiljaa aloitella agilityn treenaamisen. Tällä viikolla se pääsi kaksi kertaa treenaamaan. Eka käytiin Vuokatti huskyn hallissa. Siellä pohja on sen verran liukas että ei kauheesti viiti tehdä siellä. Ebba on kyllä mainio. Vaikka se on tosiaan touhukas, vilkas niin silti se keskittyy hyvin kun tehdään. Tekeminen itsessään palkkaa sitä tosi paljon. Toki se tykkää leikkiä leluilla ja ahnehan se on.

Maddeen joutui viime treeneissä säätämään hieman kuuliaisuutta. Meinas vaan sujahdella läpi käskyistä. Ja ne 0-kulman hypyt ja päälle juoksut. Ne on nyt treenattava kuntoon. Maddea vie mun liike niiin vahvasti eteenpäin että ei mitään toivoa tällä osaamisella saada sitä siinä vauhdissa tulemaan hypyn yli. Ja jos joudun varmistelemaan niin sitten olen myöhässä. No muutenkin kohta on Madden tauon paikka. Tammikuun se taukoilee. Uskon että tässä välissä tauko tekee just hyvää kun meinaa tuo kuuliaisuus hävitä kun vauhtisokeus iskee.

Madden treenattavien lista:

Takaakierrot kuntoon niin että häiriöputki on hypyn lähellä
päällejuoksut kovasta vauhdista
kontaktien naksuttelua ja keinua itsenäisemmäksi
vois asennella vähän jarruja siihen muutenkin
takaaleikkaukset

Tässä toissaviikon treenistä pätkä


Ebster humputtelee


Ebban oikeet treenit





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pentue suunnitelma loppuvuoteen

Suunnitelmissa on astuttaa Armi ( M.All in Armi ). Juoksua odotetaan lokakuulle.  Urokseksi valikoitui Kari Kotikosken Glencar Bruce. Bruce ...