keskiviikko 14. elokuuta 2013

Lomareissu Helsinkiin ja Ebba 5 kk

Viikon verran oli lomaa jäljellä joten pakkasin Madden ja Ebban autoon ja ajelin Helin luokse Helsinkiin. Tarkoitus oli käydä Anjan Lehtiön ja Leenan Jussilan opissa paimentamassa.
Ajeltiinkin keskiviikkona Sipooseen. Helin ja mun lisäksi ei muita ollut joten saimme ihan yksityisopetusta. Madden kanssa päästiin treenaamaan tapainoo ja kaaria kun täällä olevilla lampailla sitä ei ole voinut oikein tehdä. Aluksi kaaret olikin vähän hukasssa mutta vähän ajan päästä saatiinkin Maddelle muistuteltua että nyt saa ihan luvan kanssa lähteä kaarelle. Tasapaino meinas aluksi jäädä vähän vajaaksi mutta kun sitten vaan vaadittiin koiraa menemään tasapainon yli niin rupeshan se sieltä löytymään. Madde kyllä todella joutui töihin ja ajattelemaan mikä oli kiva huomata että koiralta todella voi vaatia oikeaa tapaa työskennellä. Kohti kuljetuksessakin koira todella laitettiin ajattelemaan eikä mitään humputtelua hyväksytty. Madden kohdalla siis keskityttiin vaan noihin asioihin.

Ebba sai viilettää pari kertaa lampaiden kanssa ja pitää hauskaa.

Laitan tänne videot treeneistä kunhan saan ne kaikki koneelle. On ollut niin hoppu ettei oikein ole ehtinyt istuskella koneella.
Ajeltiin myös raitiovaunulla koirien kanssa ja molemmat koirat käyttäytyivät todella mallikkaasti kaupunki ympäristössä. Käytiin myös Suomenlinnassa joten lautallakin pääsivät matkustamaan. Ei uskoisi että molemmat koirat ei ole kaupungissa juuri liikkuneet. Ebba taisi nähdä yhden päivän aikana enemmän autoja ja ihmisiä mitä se on koskaan nähnyt. Silti ei mitään pelokkuuksia tai ihmettelyä ollut. Vähän Ebba kyttää autoja mutta se on jo melkein saatu kitkettyä pois.

Lähdin vielä entisen työkaverini kanssa veneilemään Espoon saaristoon ja koirat pääsivät myös sille reissulle mukaan. Hienosti 4 päivää meni veneellä ja saaristossa. Täytyy vaan ihastella edelleenkin noiden bortsujen luonteita kun ne on niin kotonaan missä vaan ja eivät aiheuta mitään pahennusta vaikka ihan maalaistolloja ovatkin :)
Ebba jo 5 kk. Hampaat vaihtui normaalisti ja tyttö on saanut muutenkin olla ihan terve. Ei ontumisia onneksi ole ilmennyt. Nythän sitä vasta saakin ruveta jännittämään. Edelleen Ebban luonne on reipas. Olen vähän laiskasti opettanut sitä sillä heinäkuu oli mulle kuukausi jolloin lomailin itsekkin koiratreeneistä. Ebba on hauska kun se pääsee tekemään jotain niin sen häntä heiluu kun se on niin innoissaan. Ebba on todella ahne joten ruuallakin saa hyvin palkattu. Myös lelut kelpaa hyvin. En ole kauheesti leluilla riekuttanut sillä Ebba kuumuu kyllä aika nopeesti. Saa nähdä miten tulevaisuudessa agissa käy..meneekö kuppi nurin vai miten. Toisaalta ajattelin Maddenkin kohdalla että kuppi saattaisi nyrjähtää kun leikkii niin raivoisasti leluilla mutta Maddella ei ainakaan vielä ole mitään viitteitä siitä että radalla ruvettaisiin keulimaan.

Madde tulee agissa kisaikään joulukuussa..iik. Vielä olisi saatava kontaktit kuntoon. Kauheeta kyytiä se kyllä radalla painelee. Saa nähdä pysynkö perässä ;) Pitää yrittää kuvata videolle sitä joku päivä :)

Tokossa en ole saanut treenejä aikaiseksi. Madde ei kyllä paljoa treeniä alokkaaseen enää tarttis. Työtkin haittaa taas harrastuksia.



















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pentue suunnitelma loppuvuoteen

Suunnitelmissa on astuttaa Armi ( M.All in Armi ). Juoksua odotetaan lokakuulle.  Urokseksi valikoitui Kari Kotikosken Glencar Bruce. Bruce ...