perjantai 23. elokuuta 2013

Loppukesän puuhasteluja ja paimennusvideot

Agilitytreeneissä ollaan taas käyty elokuun ajan ja Poncholle tauko on tehnyt tosi hyvää. Se on erittäin vauhdikas treeneissä. Poncho oli siis 4 viikkoa totaali tauolla eli ei tehty mitään muuta kun lenkkeiltiin. Madden ja Ebban  kanssa kävin n. kerran viikossa kentällä. Madden kontaktit on mennyt hurjaa vauhtia eteenpäin ja enää keinu on sellasessa vaiheessa että siihen pitää tehdä vauhti. Puomi ja A-este on nyt hyvällä mallilla kisoja ajatellen. Tosin Madde tulee kisaikään vasta joulukuun alussa joten kiirettä meillä ei ole.

Taas tuossa yhtenä iltana jaksoin ihmetellä kun ajoin kentältä pois että miten nopeasti Madde asiat oppii, Ebbasta puhumattakaan. Kontakteja ruvettiin kokonaisena tekemään vasta kun Madde oli täyttänyt vuoden ja nyt 2 kk myöhemmin ne on melkein valmiit. Eikä me olla kun 1-2 kertaa viikossa käyty kentällä jos sitäkään kun on tässä ollut kaikkea reissua kesän aikana.

Tänään Madde pääsee pitkästä aikaa lampaille ja päästään tekemään lisää sitä tasapainoharjoitusta mitä tehtiin Helsingissä. Jospa minäkin olisi sisäistänyt tauon aikana missä milloinkin pitää olla ;) Selvennykseksi että täällä Sotkamossa olevilla lampailla ei siis olla päästy tekemään ollenkaan tasapainotreeniä joten se on meille kummallekkin vielä hieman haasteellista :)

Ebballe on yksi harjoitus ajatuksissa Anjan neuvojen mukaan. Katotaan nyt millaset lampaat on tuolla Minnan luona.

Tässäpä videoita Leenan ja Anjan treenistä. Sain vihdoin ne koneelle. Ja tiedän, olen hidas ja väärässä paikassa melkein kokoajan mutta jostain se on aloitettava ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pentue suunnitelma loppuvuoteen

Suunnitelmissa on astuttaa Armi ( M.All in Armi ). Juoksua odotetaan lokakuulle.  Urokseksi valikoitui Kari Kotikosken Glencar Bruce. Bruce ...